torstai 14. marraskuuta 2013

Bollini, minun elämäni koira



Aina Valpas Bolli
Bolli 4-viikkoisena © Johanna Niskanen

14.9.2009
kastroitu uros
Ruskea
Omistaja: Sara Kumpulainen
Kasvattaja:Johanna Niskanen


Ensimmäinen ihka oma koirani, elämäni koira joka on opettanut minulle paljon kaikenlaista.
Päätin vuonna 2009 ettei minulle KOSKAAN ikinä milloinkaan tule kääpiöpinseriä nähtyäni Bollin isän Källin joka sillon etsi uutta kotia mutta palasi kuitenkin takaisin kotikokeilusta, Källi (silloin Bolli ja sisarukset olivat vielä pilke silmä kulmassa Källillä. ;) ) oli vain NIIN onnellinen kun kääpiöpinseri voi olla palatessaan kotiin; hyppien ja pomppien joka suuntaan, jolloin ajattelin että kääpiöpinseri on aivan hullu tapaus, minulle ei tuollaista ADHD koiraa tule, mutta mites sitten kävikään. ;)
Syksyllä syntyivät 5 suloista ruttunaamaa ja yksi ylitse muiden oli suosikkini, silloiseen tilanteeseen ei sopinut koiraa mutta onneksi kuitenkin tuli vuosi 2010..

Kevät 2013 DOBO-kurssi
Bolli saapui minulle syksyllä 2010 ollen melkein vuoden vanha ja siitä yhteinen taival alkoi. Välillä ollut vaikeuksia, varsinkin alussa kun Bolli melkein pelkäsi kaikkea; niin oli oudot uudet ihmiset, varsinkin miehet aivan hirveän pelottavia sekä elämä erilaisessa ympäristössä, asuin silloin asuntolassa koulullani. Pian kuitenkin Bolli tottui asumaan kanssani asuntolassa ja oppimaan luottamaan niin minuun kun muihinkin ihmisiin, saaden itseluottamusta paljonkin. Bolli kulki alkuaikoina mukanani myös töissä paimentaen mitä milloin; naapurin kissaa, hiiriä, rottaa tai vaikka lehmää. ;)
Olemme myös käyneet parilla kurssilla sekä opetelleet kotona TOKON-alkeita. Keväällä 2013 kävimme DOBO-kurssin. DOBO on Bollin lempiharrastus, pallokin pitää piilottaa salaa muuten vinkumisesta ei meinaa tulla loppua. ;)
Rakastaa tehdä asioita ja haluaa oppia kaikkea uutta,intoa on tehdä vaikka kuinka.
Bolli on harrastuskoira isolla H:lla ja nyt meillä onkin iso koitos edessä joulukuun 13.päivänä Helsingin messukeskuksessa; menemme kolmelle eri koirakoulutunnille isolle tapahtuma-areenalle! Hauska nähdä miten
poitsu siellä esiintyy! eitä saa tulla sinne kannustamaan. :P

Bolli on luonteeltaan semmoinen “mamman poika”, herkkä pikku asioille ja saattaa ottaa hiukan itseensä jos liikaa komentaa, sekä perusilme on jo muutenkin “anteeksi olen olemassa”-ilme. Bolli rakastaa ruokaa ja ruokaa ja ruokaa. Söisi varmasti ihan kaiken ja mitä TAHANSA mitä vain saisi, välillä hiukan herran ruokahaluja pitää hillitä ettei leviä kuin pullataikina. ;)

Marraskuu 2013, huomioikaa ihana harmaus! ;)
Bolli rakastaa olla myös huomion keskipisteenä, suukottelu ja haluilu on aivan ihanaa, sekä jos oikein hyvä tuuri on voi jopa päästä välillä mamman viereen peiton alle nukkumaan, silloin herra on niiiiin onnellinen ettei pussailusta sekä kyhnyttämisestä tule loppua. Lämmin on siis aivan ihana juttu , useasti kesäisin Bolli voi löytää aurinkoa ottamasta sekä lämpimästä vedestä lotraamasta.

Nykyään Bolli tykkää tavata erilaisia ihmisiä sekä on miesten perään. Siitä saan kiittää isäpuoltani sekä miestäni jotka ovat saaneet luottamuksen takaisin miehiin.

Iso kiitos kasvatti Johannalle aivan ihanasta Bollista, niin paljon olisi jäänyt kokematta jos Bolli ei olisi elämääni tullut, KIITOS!<3

-Sara





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti